QGIS-koulutusta maantieteen opettajille 12.11.2016

qgis12112016

Lauantaina 12.11. kokoontui 20 maantieteen opettajaa QGIS geomedian työvälineenä -koulutukseen, joka järjestettiin Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella. Osallistujia saapui eri puolilta Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia, Oulun lisäksi mm. Kuusamosta, Pyhäjoelta, Raahesta, Haapajärveltä, Torniosta ja Kemistä. Kouluttajina toimivat Hanne Mäenpää, Juha Härkönen ja Mikko Kesälä Oulun yliopiston maantieteen yksiköstä.

Koulutuksen tarkoituksena oli antaa lukio-opettajille uusia työvälineitä geomedian käyttöön maantieteen opetuksessa. Painotuksena oli paikkatieto ja työvälineenä QGIS-paikkatieto-ohjelmisto. Maantieteen yliopisto-opetuksessa ja -tutkimuksessa paikkatieto-ohjelmistojen käyttö on keskeisessä asemassa, joten niiden käytön lisääminen myös lukio-opetuksessa on perusteltua ja yksi keino kaventaa lukio- ja yliopisto-opiskelun välistä eroa maantieteen alueella.

Koulutuksessa käytiin läpi konkreettisesti QGIS-ohjelmiston käyttöä lukion uutta opetussuunnitelmaa noudattavien esimerkkitehtävien avulla. Näiden esimerkkien kautta opettajille pyrittiin antamaan ideoita ja tapoja, joilla tuoda esiin maantieteen ainutlaatuisuutta ja innostaa opiskelijoita. Kouluttajat myös esittelivät omaa tutkimustaan ja toivat siten koulutukseen esimerkkejä paikkatieto-ohjelmistojen käytöstä tämän päivän yliopistotason tutkimuksessa.

Koulutuksessa käytetty tehtäväpaketti löytyy osoitteesta  http://www.oulu.fi/sites/default/files/content/QGIS-tehtäväpaketti_3.11..pdf

Myös muuta aiheeseen liittyvää materiaalia on saatavilla Oulun yliopiston maantieteen yksikön verkkosivuilta: http://www.oulu.fi/maantiede/opiskelu/aineistoja/gismateriaalit

SUJUVA-hanke järjesti koulutuksen yhteistyössä Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalveluiden, Oulun yliopiston maantieteen yksikön ja OuLUMA-keskuksen kanssa.

 

 

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s